Voimistelu 7-8v
Voimistelutunneilla tehdään monipuolisia voimistelun ja perusmotoristen taitojen harjoituksia ryhmän ikä- ja taitotason mukaan. Tunnit rakentuvat leikin, mielikuvituksen ja liikunnan ympärille, ja mukana voi olla esimerkiksi temppuratoja, liikuntaleikkejä sekä musiikin tahdissa liikkumista. Tavoitteena on kehittää lasten kehonhallintaa, koordinaatiota, ketteryyttä ja rohkeutta liikkua. Voimistelutunti yhdistelee tanssillisen-, rytmisen- ja joukkuevoimistelun peruspiirteitä.
Valitse ryhmäsi, ja siirry ilmoittautumislomakkeelle alta.
Huomioithan, että jäseniä ei ole vakuutettu seuran puolesta.